The Working Way

Vaikka julkaisinkin eilen viimeksi, oli kyseessä päivitys sunnuntaille, viime viikosta, ja koska meitä vaihdossa työskenteleviä on ohjeistettu kirjoittamaan kolme kertaa viikossa, pitää aloittaa jo hyvissä ajoin, että saa marginaalit täyteen! Ajattelin tällä kertaa raapustaa ylös joitain asioita töistä (koska niitähän tänne tultiin tekemään), ja valaista hieman hommaa siltä saralta.

Kun tähän vaihtohommaan yleensäkin Hyrialla lähdetään ja partnerina toimii Almond Vocational Link, pitää täyttää todella paljon kaikenlaisia papereita – ihan pelkästään jo siinä vaiheessa, kun ilmoittaa haluavansa vaihtoon, on käytävä läpi itse kv-kurssi (tutustutaan maailmaan, tarkoitus antaa avuja kaikenlaisten kulttuurien tapoihin, yms.), haastattelu kv-vastaavan kanssa (jossa mm. testataan omaa kielitaitoa ja sopivuutta vaihtoon) jne. Kun kaikki tämä on käyty läpi, ja paikkaa halutaan lähteä aktiivisesti hakemaan, Almond Vocational Linkille on täytettävä hieman samantyylisiä papereita kuin koulullekin – kysytään mm. miksi haluat vaihtoon, mitä haluat vaihdossa oppia yms, jonka lisäksi täytät aika yksityiskohtaisesti mitä haluat tehdä ulkomailla. Tätä täyttökohtaa varten piti käydä parilla nettisivulla katsomassa, mitä mihinkin alaan kuuluu, ja itse ainakin täytin suhteellisen tarkasti asioita mitä haluan tehdä. Ja oikeesti, ihan kaikille mahdollisesti tulevaisuudessa vaihtoon haluaville, olkaa tarkkoja siitä mitä haluatte – saatatte nimittäin saada juuri sen. Tarkoitan tällä sitä, että jos ette ole varmoja jostakin, kuten esimerkiksi että kiinnostaako markkinointi, älkää laittako sitä sinne paperiin tai pian löydätte itsenne tekemässä kolmen kuukauden työssäoppimisen markkinoinnissa, mikä ei välttämättä ole ollenkaan teidän juttunne. Itse rankkasin tosi tarkasti ensinnäkin kolme osa-aluetta ja sen jälkeen kunkin osa-alueen mukaisia työtehtäviä, joista olin hyvin kiinnostunut.
- Asioiden laittaminen tärkeys/kiinnostavuusjärjestykseen on yhtä tuskaa, sanonpahan vaan. Itselleni ainakin se on todella kivulias prosessi, koska pitää koko ajan arvioida, mitä pitäisi mukavampana ja mikä olisi oikeasti omien intressien mukainen. Kun vaihtoehtoja on kymmeniä ja taas kymmeniä, sitä pitää oikeesti tarkastella monesta kulmasta, että mikä se perinpohjainen kiinnostus on. Esimerkiksi, jos digitaalitaide on kiinnostuksen kohde, nojaako se enemmän graafiseen suunnitteluun vai esimerkiksi kuvittamiseen? Haluaisitko suunnitella enemmän webbisivujen ulkoasua vai keskittyä lehtien taittoon? Kaikilla näillä on varmasti jokin tärkeysjärjestys, jonka mukaan niitä tekisit, joten paras valita oikein.

Itselläni kiinnostuksenkohteeni kulkevat kuvituksen, yleisen piirtämisen (niin digitaalisen kuin perinteisenkin) ja muun suhteellisen luovan taiteilun saralla – ja tietenkin kaikkein mieluiten aiheena ovat ne omat tarinat ja hahmot. Laitoin kaiken tämän ensimmäiseksi, jonka jälkeen lisäsin graafista suunnittelua listalle, kustannusjuttuja, lehden toimitusta ja taittoa, teatteri-, tv- ja elokuvaproggiksia, joissa voisin toimia tavalla tai toisella. Listasta tuli pitkä (ja sehän ei haittaa, mitä enemmän valinnanvaraa Almond Vocational Linkillä on, sitä helpompi, ainakin omien olettamuksien mukaan, heidän on löytää opiskelijalle se sopivin paikka).
- Suhteellisen nopeasti kuitenkin tärppäsi, olikohan viikko mennyt, kenties toinenkin(?), kun sain kuulla, että mahdollinen tuleva työnantajani haluaisi jutella kanssani Skypessä. Olin innoissani ja hieman häkeltynyt, sillä Satu, joka oli saanut paikkansa ennen minua, ei ollut joutunut minkäänlaiseen haastatteluun. Lisäksi sähköpostissa korostettiin, että koska ”---Sam (mahdollinen tuleva pomoni) is a very busy man---”, tämä ja tämä kellonaika olisi parhain. Hieman hirvitti että minkälaiseen yritykseen mua yritettiin iskeä, kun alko heti hälytyskellot soimaan (jos ihmisellä on kiire = hän on ärtynyt = kun ihminen on ärtynyt kiireestä = ne on kiukkuisia kaikille muille = instantblondelogic.com!).

Haastattelussa itsessään nyt oli hieman teknisiä ongelmia (odotin 1h 15min sovitun ajan jälkeen että kukaan edes otti minuun yhteyttä, skype kaatui Almond Vocational Linkillä ja sitten kun se ei kaatunut, yhteyshenkilönä toimineen Petran mikrofoni ei toiminut...) joten loppujen lopuksi päädyin sitten keskustelemaan Samin kanssa kahdestaan skypessä. Kyseessä olikin huomattavasti rennomman ja mukavamman oloinen tyyppi kuin olin aluksi kuvitellut, ja haastattelu sujui hyvin. Oli hauska verrytellä jo siinä vaiheessa omaa englantia vieraan ihmisen kanssa, ja se oli pieni päivänpiriste sekin.
- Haastattelusta kesti jonkin aikaa, kunnes Sam sitten otti uudestaan yhteyttä ja ilmoitti, että paikka on minun! Se oli varmaan niitä ensimmäisiä, konkreettisempia asioita, jotka sai mut oikeesti sille fiilikselle, että lähtisin ihan aikuisten oikeasti Englantiin. 

Ja nyt, täällä mä istun!
Mä työskentelen siis Smallporate-nimisessä firmassa, joka tekee kaikkea ihan brändäyksestä logoihin, kaikenlaista graafista suunnittelua webbileiskojen ja mainostuksen puolelta ja paljon muuta. Yrityksen perusti aikanaan kolme tyyppiä, mutta nykyään sitä vetää kahden miehen tehomylly – Sam, jonka kanssa olin skypehaastattelussa ja joka vastaa pitkälle markkinoinnista, myynnistä ja talouspuolesta, ja Lewis, joka on aikamoinen tekniikkanero ja taitaa koodaamisen varmaan unissaankin. Musta on ihana seurata miten intensiivisesti ja intohimoisesti ne tekee niiden duunia – aina on toimistolla joku juttu päällä.
Sam on perheenisä ja kaikkea, mutta Lewis yllätti mut täydellisesti – olin varma, että ikää miehellä oli vähintään 26 jos ei enemmänkin, mutta sit tuli totaalipommi: se on vasta 20! Kuulemma se on tehny kaikenlaisia juttuja jo 16-vuotiaana, sillä on ollu omia asiakkaita ja se on joutunu aikanaan lähtemään luokastansa siksi, koska ”tärkeä puhelu” on vaatinut. (Lewisista tulee aika voimakkaasti Jp mieleen. Kumpikin on sellasia tehopakkauksia joista ei oikeen tiiä että onko ne 50% ihmisiä ja 50% luovaa energiaa ja robotiikkaa...)

Parhautta on oikeesti työskennellä näin mukavassa ja rennossa työympäristössä, jossa kysymyksiä ei ole koskaan liikaa, jossa heitetään paljon läppää ja kaikki tulee niin hyvin toimeen. Mulla on voimakkaasti sellanen tunne että mua on kyllä siunattu sillä, että kaikki täällä Englannissa on järjestynyt näin näppärästi. Töissä olen jälleen kerran illustratorin kanssa tekemisissä, mikä on ollut hieman kömpelö käytettävä näinä ensimmäisinä päivinä, ihan vaan sen takia, että se on tästä kultaisesta kolmikosta (Photoshop, InDesign, Illustrator) juuri se, jota olen kaikkein vähiten käyttänyt. Sam on onneksi kuitenkin kärsivällinen ja auttaa mielellään (ainakaan se ei ole vielä hermostunut mulle!), joten toivon, että pikkuhiljaa kerään talteen juttuja, jota en ole itse käyttänyt ja jotka on täysin uutta mulle (vaikka no, miltei kaikki mitä teen tuntuu miltei ”täysin uudelta”, koska siitä on niin kauan aikaa...). Sam myös markkinoi mulle Illustratoria ahkerasti, ja sanoo, että jos mä oikeesti pääsisin jyvälle siitä, se ohittais Photoshopin mun tärkeysjärjestyksessä – mikä kuulostaa aika hullulta mun mielessä ja jotenkin en ihan usko, että niin tulee tapahtumaan...

Toimistossa ei ole ongelmia tullut eteen – paitsi ehkä se, että nimenä Sarlotta on ollut kaikille todella hankala, johtuen aika pitkälle siitä, että suomalainen ärrä on vaan niin uskomattoman hankala lausua (siis niiden mielestä. Kyllä minäkin kävin puheterapeutilla kun olin pieni, koska en osannut lausua ärrää kunnolla, ja siellähän opin! ”Jos minäkin sen osaan, oppia voitsinää...”). Ensimmäisenä päivänä Sam ja Lewis sitten kyseli, että onko mulla mitään lempinimiä, mitkä olis helpompia – kerroin näitä normaaleja, että kaksoisveljeni on aina kutsunut mua Lotaksi, ala-asteella joku sanoi Sarkuksi jonkin aikaa, ylä-asteelta asti on ollut nimenä Sörlö... Sitten satuin mainitsemaan, että äitini kutsuu minua Lodiksi, ja Sam tarttui siihen saman tien – sen mielestä kuulosti kaikkein kivoimmalta (ja varmasti oli myös helpoimpia lausua). Kysyttiin myös, eikö kukaan kutsu mua vaan Sar-nimellä, ja mainitsin, että eräs luokkakaverini, Ellinoora, ja entinen skottilaistuttu ovat ainoat ihmiset, jotka ovat koskaan mua sillä tavoin kutsuneet. Mietin jälkeenpäin, josko siinä olisi sitten joku juttu, että brittiläiset haluavat pilkkoa mun nimestä sen lopun ja tykkäävät ensimmäisestä tavusta. En tiiä, jännä juttu vaan.
- Mutta! Lodi-nimitys on nyt sitten aktiivisesti käytössä työpaikalla, mistä tulee aika mukava fiilis (sellainen pörröinen ja kehräävä, tiedättehän? Totta kai tiedätte.), koska äiti on tosiaan ainut, joka minua Lodiksi kutsuu, ja olen aina tykännyt siitä lempinimestä todella paljon. Itselleni se on enemmänkin hellittelynimi melkeen, johtuen siitä, keneltä se on peräisin, ja nyt kun kaikki kutsuu mua Lodiksi, mua hymyilyttää koko ajan!

Eilen, maanantaina, kun tulin töihin, mua odottikin sitten aivan erityisen hymyilyttävä yllätys.
Täällä töissä on mustaa lasia oleva seinä, jolle kirjoitellaan kaikkia tärkeitä juttuja, laitetaan post it-lappuja ja muistutuksia jne. En itse kauheesti kiinnitä siihen paljon huomiota, koska se sattuu olemaan selkäni takana, mutta nyt mulle ihan varta vasten osoitettiin sitä ja kysyttiin ”How d'ya like your Lodi board?” Käännyin ympäri sillee mitä ihmettä, ja kappas keppana – ne oli siivonnu ihan oman siivun lasia ja tehneet mulle ”Lodi boardin”, jonne ne on merkinny mitä duuneja mulla on edessä. Ja ne oli vielä googlannu kaikki arkipäivät suomeksi! Sinne ne oli (ja ilman typoja, huom) kirjottanu päivät maanantaista perjantaihin, ja mä tulin siitä ihan hirmu hyvälle tuulelle. Ne on kuulkaa ihmiset ne pienet asiat, niiden arvostaminen tekee onnelliseksi.