Home away from home

Tuntuu että pari viimeistä päivää on ollu pelkkää tuulenpuuskaa. Eilen illalla istuin mun huoneessa ja ihastelin, kun kuulosti ihan siltä että sata sutta olisi jäänyt jumiin savupiippuun ja sit ne ulvoi siellä ikäväänsä (tästä voisi kehittää sadun!). Eilen illalla ihan ukkosti täällä Plymouthissa – kun olin tulossa kotiin, oli sellanen puhuri päällä että oletinkin, että illalla myrskyää. Aamulla oli yhtä ihanan virkistävä fiilis. Tänään on satanu kunnolla sitten ensimmäisen kerran kun saavuin Plymouthiin, mikä on ollu ihan ok. En ole itse onneksi joutunut sadekuurojen vangiksi, joten ei oo haitannu tähän asti!

Nyt mulla on takana vajaa viikko asumista opiskelijakommuunissani. Hurrasin mielessäni riehakkaasti, kun sain tietää, että aika pitkälle kaikki talon vakituiset asukkaat ovat henkeen ja vereen kunnon pelaajia – täältä löytyy parikin Xbox 360:stä, Xbox One, PS2 ja PS3... You name it! Täällä ei vaan kauheesti PC:llä pelaavia tunnu löytyvän, ja mä sain pienen riitelynkin aikaiseksi siitä, onko Skyrimia parempi pelata koneella (no totta munassa) vai konsolilla (no ei vittu todellakaan).
- Tällä hetkellä täällä on kaksi puolalaista tyttöä, jotka lähtee viikonloppuna pois – sen jälkeen täällä onkin sitten vaan minä tuonne lokakuun loppupuolelle asti, jonka jälkeen paikalle saapuu kolme portugalilaistyttöä (Paul ihastuisi ((kenties)) ikihyviksi). Ne onkin täällä sitten kuuleman kymmenen kuukautta, joten ne saa tutustua Plymouthiin oikeen kunnolla!
Vakituisesti täällä asuu Helenin poika, Mike (lyhennys Michaelista), ja sen kavereita, Tom, Joe ja Sophie. Oon bondannu aika paljon Sophien kanssa, se on tosi mukavaa seuraa ja koska se tykkää pelata xboxia ja mä tykkään kattoa, kun toiset pelaa, me ollaan voitu höpötellä siinä samalla. Mike on pelannu ”man cavessa” (ne oikeesti kutsuu pientä huonetta 50” telkkarilla man caveksi!) ja mä oon sitten sinne aina välillä istahtanut ja jotain pientä sen kanssa jutellu. Kaiken kaikkiaan nää ihmiset on täällä super kivoja, ja mä oon tykänny viettää niiden kanssa aikaa – joten toivottavasti homma jatkuu samalla tavalla.

Itsellänihän on tyyliin talon suurin huone käytössäni – tuntuu, kuin olisin hotelliin päässyt, kun saavuin tänne ja David ohjas mut huoneeseen. Sillee, mitääää! Tämäkö!

Kuulemma siellä huoneessa aikaisemmin asu pariskunta, jonka takia alunperinkin nukuin Helenin ja Davidin luona ensin ennen kuin pääsin tänne opiskelijakommuuniin. Ei sillä, ei mua haittaa! Mulla on järjettömän iso sänky ja mukavat oltavat, en todellakaan valita.

...Varsinkaan nyt, kun tajusin syyn siihen, että mun huoneessa oli ihan hemmetin kylmä pari ensimmäistä yötä. Yhtenä päivänä sitten kun Satukin oli kylässä ja me hytistiin mun huoneessa, nousin perseeltäni ja kysyin Mikelta, et onks lämmitys päällä. Se tuli sit mun huoneeseen avuliaasti tsekkaamaan patteria, ja sit sitä alko hymyilyttää.Mike: Do you see the symbol on the radiator?
Minä: ...What?
Mike: Just look, there, can you see the symbol on it?
Minä: ...it's a snowflake.
Mike: Yeah. Your radiator's not even been turned on. Did no one show you how this works?
Minä: ...no?
Mike: Here, I'll put it on for you, full power. Hopefully you'll be a bit warmer now.

...herpderp blondi liikenteessä, varokaa ohittavaa kanaa? Tulipa tyhmä olo. Silti, mulle ei tosiaan näytetty sitä, joten, no, yritän nieleskellä sen sillä mentaliteetilla että mistäs minä voisin tietää. Olen ulkomailla! Tämä kaikki on niin omituista! Kaikki armahtakoon älykkyysosamääräni puutteellisuuden!

***

Olin toivonut, että saisin tämän päivityksen torstai-iltana ulos, mutta keskittyminen herpaantui pitkän päivän päätteeksi ja päädyin hakkaamaan hieman Skyrimia, kun olin ensin katsonut Sophien pelaavan Thiefin loppuun (oli muuten tylsä lopetus! Enempää en sano...).
Syy keskittymisen herpaantumiseen niin helposti löytyy siitä, että heräsin aamulla aikaisemmin kuin koskaan täällä Englannissa – työt täällä alkaa yleensä kaikilla vasta klo 9, joten herään siinä seitsemän maissa (ja torkutan. Siitä on tullut paha tapa.), mutta torstai-aamuna mua odotti klo 6 herätys. Hyrr! Melkein niinkuin kotona Suomessa (paitsi että sillon heräsin 5.10 – no kidding.)! Kyseessä oli Almond Vocational Linkin pomon, Janetin, pyyntö, että mä tulisin sen kanssa ”4networking breakfastille”, mikä on siis tällanen erilaisten yritysten tapaamis- ja verkostoitumistapahtuma. Jokainen mm. kertoo itsestään (rajoitetaan 40 sekuntiin, ettei koko homma venähdä kun kaikki haluaa puhua itsestään ties miten paljon), pidetään jonkinlainen puhe yhdestä aiheesta (ja tällä kertaa siis Janet puhui siitä, miten tärkeää yritysten olisi ottaa työssäoppijoita huoviinsa) ja sitten on erikseen kolme kymmenen minuutin kestävää one-on-one keskustelua, jotka määräytyy sen mukaan, miten on jakanu 1-3 numeroidut käyntikorttinsa. Kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoinen menetelmä, ja siitä jäi tosi hyvät mielikuvat! Sellasia tapahtumia toivottavasti järjestetään Suomessakin, koen ton todella hyödylliseksi.
- Anygays, Janet pyysi mut sinne erityisesti siitä syystä, että se haluais yritysten kuulevan itse työssäoppijan puolen ja että voisin kertoa miksi se on mulle hyödyllistä työskennellä firmassa ja saada kokemusta. Vähän hämmennyin kun mua pyydettiin sinne, koska oon ollu täällä tyyliin vähän reilun viikon, joten en ihan ensimmäisenä aatellu mun olevan tarpeeksi hyvä tähän hommaan. Janet ensin soitti mun töihin ja jutteli Samin kanssa siitä, että saisko se mut lainaan (oli hauska kuunnella paria kommenttia: ”It doesn't work like that, you loan her to me and I loan her to you! You can't have her back!” Tuli hyvä mieli :>). Sen jälkeen Sam neuvo mua laittamaan Janetille viestiä, koska en ihan ymmärtänyt, että miksi joku halusi mut ja minne, ja olin muutenki tosi varuillani et mihin mua oikeen yritettiin tunkea vapaa-ehtoiseksi... Mut Janetin kanssa viestiteltyäni asiat selvis ja sit sovin, että se tulis hakemaan mut mun kämpiltä 7.30 (hyrrr)!

Paikka, minne ajettiin, oli vähän Plymouthin ulkopuolella, joten pääsin näkemään vihdoin viimein sitä ihanaa, englantilaista maaseutua. Aurinko siivilöityi taas niin kauniisti pilvien raoista ettei mitään rajaa. Aivan ihanaa. Meniköhän siinä joku kakskymmentä minuuttia autossa, kun me saavuttiin sitten mun mielestä aika hylätyn näköiseltä näyttävän marketin edustalle. Siellä oli sitten sisällä kokoushuoneita erikseen lounaskahvilan yhteydessä, jonne me sitten mentiin, Janet etunenässä. Paikalla oli jo joitakin ihmisiä, ja sitten siinä käteltiin ja tervehdittiin ja tutustuttiin – Janet taisi tuntea kaikki paikalla olijat, mutta itse tuli paljon uusia nimiä ja uusia naamoja, jälleen kerran!
Yksi parhaimmista jutuista oli tietenkin se, että koska kyseessä oli ”4networking BREAKFAST”, sain aamiaista! Ihka oikean englantilaisen aamiaisen, ekaa kertaa! Jessus että ne tykkää syödä raskaasti... Jäi varmaan puolet lautaselle kaikesta siitä, mitä kuvittelin voivani vetää napaan :P Ei kyllä auttanut yhtään, että mulla oli tiukka vyö päällä... Olis pitäny tajuta pukeutua tilanteen mukaan!
Olin mukana esittelypiirissä, kerroin kuka oon ja missä teen töitä ja kaikkea, ja sitten kun Janet piti esittelynsä, olin siinä mukana ja vastailin kysymyksiin ja annoin mielipiteitäni. Se oli tosi mukavaa, ja siellä mulla oli pitkästä aikaa taas sellanen fiilis, että ”Ei hitto. Mä oon oikeesti Englannissa, ja nää kaikki on oikeita englantilaisia, ja nää ei oikeesti ymmärtäis mua jos mä puhun niille suomea...” Se on jännää, vähän sellanen puolittainen, oman olemassaolon hämmennys-momentti tai jotain. Täällä mä ajattelen paljon Baabelin tornia.
- Ihmiset oli vaihteeksi todella mukavia, ja oli kiva jutella niiden kanssa ja kuulla niiden kehuja työssäoppijoista, jotka Almondin kautta oli siellä työskennelly. Sainpa itsekin henk koht kivan kokemuksen ja sillee... Jännä maailma.