The Beauty of Plymouth

Kun idea vaihdosta vaikutti mahdolliselta, täytyy myöntää, että Plymouth ei ollut ensimmäisenä mielessä niistä Iso-Britannian kaupungeista, jonne haaveilin pääseväni. Oikeastaan kyseessä oli kaupunki, josta en ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan (mikä nyt ei ole mikään ihme, koska ”Englannin kaupungit” ei ole mikään oma kiinnostuksenkohteeni). Kun kuulin, että Hyria aikoo tehdä vaihtoja Almond Vocational Link-nimisen yhtiön kautta, oletin, että voisin päästä aika pitkälle minne päin Iso-Britanniaa vain haluaisin. Totuus ilmeni siinä kohtaan, kun juttelin kv-vastaavan kanssa tarkemmin ja sain tietää, että koska Almond Vocational Link oli Plymouthissa oleva yhtiö, myös kaikki vaihdot tapahtuisivat Plymouthin kaupungissa. Nopean googlauksen kautta sain tietää, että Plymouth oli aika pitkälle mahdollisimman kaukana kaikista niistä englantilaisista ystävistä, joita tunsin entuudestaan - ja sekös sapetti. En silti aikonut heittää menemään mahdollisuutta lähteä Englantiin vain siksi, että kaverit olisivat kauempana kuin odotin – olen halunnut Englantiin kauemmin kuin olen tuntenut yhdenkään englantilaisen ystäväni, joten kyseessä ei ollut mikään dealbreaker.

Pienen googlailun lisäksi, mitä Sadun kanssa oltiin tehty, jotta nähtiin, missä meidän osoitteet on, en tiennyt Plymouthista oikeastaan tuon taivaallista. Tiesin kartasta katsomalla, että kyseessä oli merikaupunki, aivan kuten Helsinki, mikä oli mukava yllätys, ja sen, että kyseessä oli sen kokoinen kaupunki, että sillä pääsisi Suomen top 5 isoimpien kaupunkien listalle – sekin mukava tietää, eli kyseessä ei olisi liian suuri mesta ja pikemminkin sopiva koko, johon mäkin tottuisin. Muuta en ehtinyt(/jaksanut, köh) ottaa selville, joten iloisesti yllätyin, kun keskiviikko-aamuna, hyvin nukutun yön jälkeen, hostini Helen ja David veivät mut sitten Almond Vocational Linkin päämajaan.
Siis nää maisemat täällä!
Plymouth on kaupunki, joka nousee ja laskee kuin vuorovesi konsanaan – mäet kulkevat täällä jyrkästi ylös ja alas, mikä lisää hienoista vaaran tunnetta jo muutenkin väärinpäin ajavien autojen keskellä. Talot nousevat viistosti ylöspäin hauskojen pihojen täplittäminä ja täällä on vielä kauniit säät ja suhteellisen lämmintäkin. Meri on todella lähellä varsinkin mun hostin asunnolta katsottaessa, ja sen tuomat tuulet on miltei yhtä voimakkaita kun rakkaassa Merihaassa (mikään ei kuitenkaan loppujen ole niin voimakasta kuin Merihaan tuulet!).
Keskiviikko oli tosiaan kokonaisuudessaan aikamoinen tutustumispäivä. Olin päässyt nukkumaan tiistai-iltana vasta Suomen aikaa reippaasti keskiyön jälkeen, mutta olin jäänyt suustani kiinni juttelemaan Helenin ja Davidin kanssa mukavia. Silti herätys odotti siinä 7:15 paikallista aikaa, koska piti mennä Welcome Meetingiin Almond Vocational Linkiin klo 9:00. Helen ja David ajo mut perille ja pääsin juttelemaan uudemman kerran Petran kanssa. Mulle oli annettu monisteita, missä luki yleisiä sääntöjä ja muita ohjeistuksia siitä, miten tulee käyttäytyä perheessä, miten käyttäydytään duunipaikalla, miten kannattaa varoa pimeitä kujia ja pitää yli polvien menevää hametta töissä jne., ja vaikka olinkin lukenut kyseisen lapun aikaisempana iltana (yöllä...) sängyssä, me käytiin se läpi sitten Petran kanssa kahdestaan. Mulle annettiin tärkeitä puhelinnumeroita ja ohjeistettin yleisissä asioissa, jonka jälkeen mut esiteltiin liettualaissyntyiselle Gabrielélle (jonka nimen olisin kirjottanut vaan Gabrielle jos en olis nähnyt sen kirjautuvan Facebookiin!), joka olis sitten mun tourguide kun käytäis vähän kiertämässä Plymouthia.

Gabrielé on kuulemma asunu kolmisen vuotta Plymouthissa ja työskennelly kuusi kuukautta Almond Vocational Linkissä, ja oli mukavan puhelias kun kuljettiin Plymouthissa. Otettiin kaksikerroksinen punainen bussi (!!) jonka kaltaisia kuvittelin olevan vain ja ainoastaan Lontoossa, ja nekin turistikäytössä. Täällä sellaisia huristelee ylös alan pitkin mäkiä kuin Asikkalan puiset rattaat konsanaan, ja niin pikkuisia teitä pitkin ja niin ahtaista kulmista kääntyen että vähempikin saa nostamaan hattua kuljettajien taidoille.

Huristeltiin sitten Plymouthin keskustaan, joka toimii myös ns. kaikkien bussien pääte/alkupysäkkinä – vähän niinkuin että kaikki tiet vievät Roomaan meininki. Sieltä lähdettiin kävelemään paikkaan nimeltä The Hoe. Kuuluisa paikka Plymouthin mittapuulla, kyseessä on kolmas Eddystone majakoista, jotka rakennettiin ensin surullisenkuuluisan Eddystonen karikoille, jotka keväällä vuoroveden aikaan jäivät piiloon veden alle ja aiheuttivat pelkoa niissä merenkulkijoissa, jotka halusivat Englannin kanaaliin. Karikoita väistääkseen he purhjehtivat todella lähellä Ranskan rannikkoa, joka puolestaan aiheutti paljon haaksirikkoja ei pelkästään paikallisesti, vaan Ranskan pohjoisrannikolla ja Kanaalisaarilla. Smeatonin majakka oli näistä majakoista merkittävin, koska se oli aikansa majakoiden aatelia. Myöhemmin kyseinen majakka purettiin ja rakennettiin uudelleen Plymouth Hoelle muistoksi sen suunnittelijalle, John Smeatonille.

- Näkymä majakalta on henkeäsalpaava, yksinkertaisesti. Mitkään kuvat eivät tee oikeutta sille kauneudelle, vaan se pitää yksinkertaisesti itse kokea. Näkymä avautuu suoraan Plymouth Soundille, joka on varmaan yksi kauneimmista luonnonmukaisista lahdista ikinä. Edessä on pelkkää äärettömältä näyttämää merta, mikä on aivan mahtavaa.

The Hoelle on pystytetty myös muistomerkki toisen maailmansodan uhreille, sekä patsas Sir Francis Drakelle, joka on Plymouthin paikallinen sankari ja kuuluisa kaappari, merenkävijä sekä poliitikko, jonka kuningatar Elisabet 1 löi ritariksi. Kumpikin suuria ja hienoja paikkoja, jonne menen varmasti uudestaan. Istuttiin siellä olevilla penkeillä jonkin aikaa ihan vaan fiilistelemässä, sillä päivä oli niin lämmin ja aurinkoinen ja merta olisin voinut katsella vaikka kuinka kauan. Siellä penkkeihin oli isketty kaikenlaisia pieniä muistolaattoja, mitä olisi kanssa voinut jäädä tutkimaan ihan mielellään, mutta jatkettiin siitä sitten pikkuhiljaa matkaa.

Käveltiin The Royal Citadelin ohi, joka on 1600-luvun hienoimmiksi tituleerattuja linnoituksia Britanniassa, jota on aktiivisesti käytetty Englannin tärkeimpänä merenpuolustustukikohtana. Paikka on ollut valmistumisestaan lähtien armeijan aktiivisessa käytössä, ja on sitä tähän päiväänkin asti – ohi kävellessämme näimme joukon lenkkeileviä laivaston miehiä. Siinä vaiheessa aattelin että Plymouth sopis kaupunkina varmaan mun äidillekin (hehheh).
Syötiin kaupungilla jäätelöt ja kierrettiin pieniä, mukulakivisiä katuja, Gabrielé osoitti sieltä täältä aina jotain mielenkiintoista, kuten esimerkiksi Plymouth Aquariumin. Plymouthissa on ihana kävellä ja katsella ympärilleen, kun talot on niin kauniita. Ikään kuin tilkkutäkkejä vieri vieressä, leikattu niistä näistä kappaleista.

Lisää erinäisiä Plymouthin maisemia -näistä näkymistä näkyi Cornwallin puolelle!

Kaiken kaikkiaan keskiviikko oli uusia juttuja täynnä. Nyt on pakko lopettaa, kun tää kirjotus on junnannut niin pitkään. Syömään, sanon minä! Ensi kertaan :)

P.S. Pilviä! <3

TOIM. HUOM. Kyseessä on siis sunnuntaille tarkoitettu postaus, julkaistu päivän myöhässä!