tiistai,
2.12.
Tänään mulla soi vaan mun Spotifyn SPP:ksi nimetty soittolista (Super Positive Party) korvissa, ja oon päättäny, että kokonaisuudessaan tästä tulee loistava päivä! Syitähän on monia, niin kuin jokaisen ihmisen elämässä – kiitollisuutta soisi virtaavaan meidän jokaisen läpi päivittäin, sillä se jos mikä tuo onnellisuuden tunteita voimakkaasti ainakin omaan maailmaani! Tänään kuitenkin erityisesti yksi (ja ehkä vähän eräs toinenkin) on mielessä suurimpana.
MÄ NIMITTÄIN VALMISTUN!
Hauska katsoa viikkoa takaperin kun ahdistus oli korkeimmillaan. Tällä hetkellä sitä ei oo yhtään (lisään tähän kuitenkin pienen, sisäisen Micheleni ääni, joka sanoo, että yhtä näyttöä ei ole vielä arvosteltu, minkä takia ennenku se on tehty niin mikään ei ole kiveen hakattu, mut :D Michele onki opettaja ja sille kaikki on pikkutarkempaa)! Just nyt on taas sellanen voittamaton fiilis että mä kykenen mihin vaan. Mitään ei voi multa viedä, mitenkään ei voi mua estää! Itse olen itseni rouva, ja tästä on suunta mihin vaan – mihin ikinä haluan. Niin ihanaa olla tässä euforiassa, kun tosi raskaan stressin ja puskemisen jälkeen on päässy sinne, minne haluaa.
Eilen oli edessä matka taas Lontoosta takaisin Plymouthiin, kun mahtava viikonloppu tuli päätökseensä. Vietin maanantain aamupäivän ja pätkän iltapäivää Kadrin kanssa, joka tuns olonsa jo hiukkasen paremmaks kuin mitä viikonloppuna oli tuntenu. Annoin siinä lomassa sille sen joululahjan, ja voi että kun mä tykkään yllättää ihmisiä sellasilla jutuilla, mitä ne on halunnukin! Varsinkin kun tällasten lahjanantaja-ihmisten kesken onnistuu yllättämään, sitä vähemmästäkin taputtaa itteään olalle. Kadri oli kanssa sitten neuvonu mua kaulaketjujen kanssa, koska haluaisin mun vakikaulakorulle paremman ketjun enkä mitään halpiskamaa, joten se oli hyvä saada alta. Jos vaikka vuoden vaihteessa mulla olis koossa koko homma, toivotaan!
- Paddingtonin asemalle Kadri onneksi ihan saattoi mut, en mä olis osannu siellä niiden tuubissa kulkea ollenkaan! Muutenkin viikonlopun kun oon seurannu että miten näppärästi se osaa sitä karttaa siellä lukea, niin täytyy kyllä vaan ihailla. Tultiin hyvissä ajoin, ja sain lipun ostettua (hyi kun joku voi maksaa niin paljon, £69 yhteen suuntaan!) joten pyörittiin vähän asemalla ja etittiin käsiimme Paddingtonin aseman karhuherra Paddington-patsas! Kuvia tuli otettua, heh. Paikan päällä oli myös Paddington-kauppa, jonne menin sisälle sillee ”En muuten osta mitään täältä!” mut tota, mm. Kyllä tuli ostettua, hups. Kuinkas sitte kävikään...
Sentään matka ja muutenki junaan asettuminen oli huomattavasti helpompaa ja näpsäkämpää kun ekalla kerralla (tietenkin) ja jopa torkuin junassa jonkun aikaa! Ensimmäisellä matkalla en ollu uskaltanu, koska mun unenlahjoilla sitä saattaa helposti hurahtaa aseman ohi kun niin sikeästi uinuu. Vähän haukkana olin kuitenkin, koska raahasin mukanani niin paljon joululahjoja ja muuta krääsää Lontoosta, että niiden hävittäminen olis ollu ihan järkyttävä lovi mun lompakkoon. Tällä hetkellä aika pitkälle kaikki ne, joille haluan lahjan antaa, on nyt hoidettu. Omasta perheestä kaikki on ainakin selvillä, jos ei ostettu, ja kavereista olen aika varma, että niille, joille haluan lahjan antaa, on hoidettu. Joulukortit menee sitten erikseen tiettyihin talouksiin.
Täytyy kyllä myöntää, että erityisen jouluinen fiilis ei kyllä vielä ainakaan ole! Johtunee varmaan lumen puutteesta (tai siitä, ettei ole ollut edes loskaa!) ja mm. siitä, ettei mulla ole joulukalenteria. Mä haluan joulukalenterin! Täällä englannissa on kuulemma tavattoman omituista, että joku haluaa tavallisen, kuvallisen joulukalenterin eikä suklaakalenteria. No totta mooses! Hyvänen aika sentään. Tartten partiolaisten joulukalenterin :DD Kuka lähettää?
Nyt vähän jo odotan että milloin pääsee kotiin. On jo aikas ikävä. Joulu on mulle perhejuhlaa, mä haluan perheeni luokse! Sitä ennen itsenäisyyspäivä ja synttärit täällä Englannissa. Toivottavasti saan Yle Areenan toimimaan ja voin kattoa suorana. Ja ostaa kynttilöitä ja polttaa niitä. Sunnuntaina kun on sitten vielä toinen adventtikin!
Ihana Joulu.
Tänään mulla soi vaan mun Spotifyn SPP:ksi nimetty soittolista (Super Positive Party) korvissa, ja oon päättäny, että kokonaisuudessaan tästä tulee loistava päivä! Syitähän on monia, niin kuin jokaisen ihmisen elämässä – kiitollisuutta soisi virtaavaan meidän jokaisen läpi päivittäin, sillä se jos mikä tuo onnellisuuden tunteita voimakkaasti ainakin omaan maailmaani! Tänään kuitenkin erityisesti yksi (ja ehkä vähän eräs toinenkin) on mielessä suurimpana.
MÄ NIMITTÄIN VALMISTUN!
Hauska katsoa viikkoa takaperin kun ahdistus oli korkeimmillaan. Tällä hetkellä sitä ei oo yhtään (lisään tähän kuitenkin pienen, sisäisen Micheleni ääni, joka sanoo, että yhtä näyttöä ei ole vielä arvosteltu, minkä takia ennenku se on tehty niin mikään ei ole kiveen hakattu, mut :D Michele onki opettaja ja sille kaikki on pikkutarkempaa)! Just nyt on taas sellanen voittamaton fiilis että mä kykenen mihin vaan. Mitään ei voi multa viedä, mitenkään ei voi mua estää! Itse olen itseni rouva, ja tästä on suunta mihin vaan – mihin ikinä haluan. Niin ihanaa olla tässä euforiassa, kun tosi raskaan stressin ja puskemisen jälkeen on päässy sinne, minne haluaa.
Eilen oli edessä matka taas Lontoosta takaisin Plymouthiin, kun mahtava viikonloppu tuli päätökseensä. Vietin maanantain aamupäivän ja pätkän iltapäivää Kadrin kanssa, joka tuns olonsa jo hiukkasen paremmaks kuin mitä viikonloppuna oli tuntenu. Annoin siinä lomassa sille sen joululahjan, ja voi että kun mä tykkään yllättää ihmisiä sellasilla jutuilla, mitä ne on halunnukin! Varsinkin kun tällasten lahjanantaja-ihmisten kesken onnistuu yllättämään, sitä vähemmästäkin taputtaa itteään olalle. Kadri oli kanssa sitten neuvonu mua kaulaketjujen kanssa, koska haluaisin mun vakikaulakorulle paremman ketjun enkä mitään halpiskamaa, joten se oli hyvä saada alta. Jos vaikka vuoden vaihteessa mulla olis koossa koko homma, toivotaan!
- Paddingtonin asemalle Kadri onneksi ihan saattoi mut, en mä olis osannu siellä niiden tuubissa kulkea ollenkaan! Muutenkin viikonlopun kun oon seurannu että miten näppärästi se osaa sitä karttaa siellä lukea, niin täytyy kyllä vaan ihailla. Tultiin hyvissä ajoin, ja sain lipun ostettua (hyi kun joku voi maksaa niin paljon, £69 yhteen suuntaan!) joten pyörittiin vähän asemalla ja etittiin käsiimme Paddingtonin aseman karhuherra Paddington-patsas! Kuvia tuli otettua, heh. Paikan päällä oli myös Paddington-kauppa, jonne menin sisälle sillee ”En muuten osta mitään täältä!” mut tota, mm. Kyllä tuli ostettua, hups. Kuinkas sitte kävikään...
Sentään matka ja muutenki junaan asettuminen oli huomattavasti helpompaa ja näpsäkämpää kun ekalla kerralla (tietenkin) ja jopa torkuin junassa jonkun aikaa! Ensimmäisellä matkalla en ollu uskaltanu, koska mun unenlahjoilla sitä saattaa helposti hurahtaa aseman ohi kun niin sikeästi uinuu. Vähän haukkana olin kuitenkin, koska raahasin mukanani niin paljon joululahjoja ja muuta krääsää Lontoosta, että niiden hävittäminen olis ollu ihan järkyttävä lovi mun lompakkoon. Tällä hetkellä aika pitkälle kaikki ne, joille haluan lahjan antaa, on nyt hoidettu. Omasta perheestä kaikki on ainakin selvillä, jos ei ostettu, ja kavereista olen aika varma, että niille, joille haluan lahjan antaa, on hoidettu. Joulukortit menee sitten erikseen tiettyihin talouksiin.
Täytyy kyllä myöntää, että erityisen jouluinen fiilis ei kyllä vielä ainakaan ole! Johtunee varmaan lumen puutteesta (tai siitä, ettei ole ollut edes loskaa!) ja mm. siitä, ettei mulla ole joulukalenteria. Mä haluan joulukalenterin! Täällä englannissa on kuulemma tavattoman omituista, että joku haluaa tavallisen, kuvallisen joulukalenterin eikä suklaakalenteria. No totta mooses! Hyvänen aika sentään. Tartten partiolaisten joulukalenterin :DD Kuka lähettää?
Nyt vähän jo odotan että milloin pääsee kotiin. On jo aikas ikävä. Joulu on mulle perhejuhlaa, mä haluan perheeni luokse! Sitä ennen itsenäisyyspäivä ja synttärit täällä Englannissa. Toivottavasti saan Yle Areenan toimimaan ja voin kattoa suorana. Ja ostaa kynttilöitä ja polttaa niitä. Sunnuntaina kun on sitten vielä toinen adventtikin!
Ihana Joulu.
4.12.,
torstai
On se kummallista kuinka päivät on yhtäkkiä hidastunu velliksi kun viimein on sellanen olo et woop woop kohta mennään himaan! Istun duunissa ja katson kun mun digitaalikello kulkee omaa aikaansa samaan aikaan kun duunia on silti ihan yhtä paljon kun ennenkin. Ehkä se johtuu siitä, että keskittyminen ei oikeen oo kohdillaan tällä hetkellä, kun mielessä pyörii maan miljoona asiaa. Sellanen fiilis, että no mitä me täs oikeen venataan, eiks kaikki oo nyt plakkarissa? Aikasen varma kyllä oon että jään kaipaamaan kaikkia tyyppejä varsinki duunista. Tää on ollu ihan mahtava työ-ympäristö, ja toivonkin, että tästä jonkinlainen suhde poikisi loppujen lopuksi.
Mutta ihan ekaksi Suomeen!
Helen kutsu mut ja Sadun syömään ens viikolla – me ollaan juteltu siitä vähän on-off koko tän ajan sen jälkeen kun muutin sen neljän yön jälkeen sieltä. Satukin kun siellä ehti yhdellä illallisella käydä, niin musta oli tosi kaunis ele että se sitten kutsui hänetkin mukaan. Pienen sumplailun jälkeen päätettiin, että 10. pvä sopii kaikille parhaiten, koska Sadulla on usein kaikenlaisia kokouksia yms. ja keskiviikko oli sitten parempi kuin tiistai (jolloin olis ollu mun synttärit! Mut ei sit ;P). Odotan kyllä hyvillä mielin että pääsee taas näkee niitä ja juttelee niiden kanssa ja syödä Helenin ihanaa ruokaa!
Tänään olen sopinut mun kämppiksen Sophien kanssa että mennään Joulumarkkinoille! Mulla ei ole oikeastaan hajuakaan, että mitä siellä tapahtuu, tai siis että kaiketi kyseessä jonkinmoinen jouluostos-paikka (ihan tosta markkinasta päättelin, enkö ookki fiksu?) plus päälle jotain häppeninkiä? En ollenkaan lukenu sen tapahtuman selitystä, johon Sophie mut kutsu, koska ei se nyt sinällään niin suurta innostusta herättäny.
- Mitä lähemmäs tosiaan toi kotiinpalu saapuu, sitä vähemmän mä haluan viettää aikaa super-sosiaalisissa piireissä. Mä luulen vähän, että nyt on Sarlotan sosiaalisuus-pankki kulutettu, ja mietin paljon Chrisiä ja hänen sanojaan – aina, kun puhutaan introvertti- ja ekstrovertti-asioista, Chrisillä on tapana sanoa että ei välttämättä ole suotuisinta sanoa että ”minä OLEN ekstrovertti”. Sen sijaan voi sanoa ”minun PREFERENSSINI on olla ekstrovertti”, koska kaikki puolet aaltoilee ihmisessä kumpaankin suuntaan. Jos joku sanoo 'olevansa' jotakin, se tarkoittaa, että se asia siinä ihmisessä on täysin muuttumaton, ja on yks Chrisin ammatin puolista osoittaa ihmisille, että jos ne vaan haluaa, niin ne varmasti myös pystyy muuttumaan – hänen avullaan, tietenkin. Tällä hetkellä musta tuntuu, että vaikka preferenssini onkin ekstroverttius ja ihmisten kanssa bailailu, mun introvertti puoli on nyt tosi voimakkaasti esillä ja haluan hirveesti omaa rauhaa, omaa tekemistä, minä päätän, ihan itse. En jaksa yhtään mitään toisten miellyttämisjuttuja tai ryhmässä tehtäviä sosiaalisia ajanviettoja – haluan vaan minut ja oman koneen ja tutut äänet TeamSpeakissa, ja se on siinä.
Oli kyllä varmaan villi täydenkuun yö viimeyönä, kun niin hemmetisti ramasee.
On se kummallista kuinka päivät on yhtäkkiä hidastunu velliksi kun viimein on sellanen olo et woop woop kohta mennään himaan! Istun duunissa ja katson kun mun digitaalikello kulkee omaa aikaansa samaan aikaan kun duunia on silti ihan yhtä paljon kun ennenkin. Ehkä se johtuu siitä, että keskittyminen ei oikeen oo kohdillaan tällä hetkellä, kun mielessä pyörii maan miljoona asiaa. Sellanen fiilis, että no mitä me täs oikeen venataan, eiks kaikki oo nyt plakkarissa? Aikasen varma kyllä oon että jään kaipaamaan kaikkia tyyppejä varsinki duunista. Tää on ollu ihan mahtava työ-ympäristö, ja toivonkin, että tästä jonkinlainen suhde poikisi loppujen lopuksi.
Mutta ihan ekaksi Suomeen!
Helen kutsu mut ja Sadun syömään ens viikolla – me ollaan juteltu siitä vähän on-off koko tän ajan sen jälkeen kun muutin sen neljän yön jälkeen sieltä. Satukin kun siellä ehti yhdellä illallisella käydä, niin musta oli tosi kaunis ele että se sitten kutsui hänetkin mukaan. Pienen sumplailun jälkeen päätettiin, että 10. pvä sopii kaikille parhaiten, koska Sadulla on usein kaikenlaisia kokouksia yms. ja keskiviikko oli sitten parempi kuin tiistai (jolloin olis ollu mun synttärit! Mut ei sit ;P). Odotan kyllä hyvillä mielin että pääsee taas näkee niitä ja juttelee niiden kanssa ja syödä Helenin ihanaa ruokaa!
Tänään olen sopinut mun kämppiksen Sophien kanssa että mennään Joulumarkkinoille! Mulla ei ole oikeastaan hajuakaan, että mitä siellä tapahtuu, tai siis että kaiketi kyseessä jonkinmoinen jouluostos-paikka (ihan tosta markkinasta päättelin, enkö ookki fiksu?) plus päälle jotain häppeninkiä? En ollenkaan lukenu sen tapahtuman selitystä, johon Sophie mut kutsu, koska ei se nyt sinällään niin suurta innostusta herättäny.
- Mitä lähemmäs tosiaan toi kotiinpalu saapuu, sitä vähemmän mä haluan viettää aikaa super-sosiaalisissa piireissä. Mä luulen vähän, että nyt on Sarlotan sosiaalisuus-pankki kulutettu, ja mietin paljon Chrisiä ja hänen sanojaan – aina, kun puhutaan introvertti- ja ekstrovertti-asioista, Chrisillä on tapana sanoa että ei välttämättä ole suotuisinta sanoa että ”minä OLEN ekstrovertti”. Sen sijaan voi sanoa ”minun PREFERENSSINI on olla ekstrovertti”, koska kaikki puolet aaltoilee ihmisessä kumpaankin suuntaan. Jos joku sanoo 'olevansa' jotakin, se tarkoittaa, että se asia siinä ihmisessä on täysin muuttumaton, ja on yks Chrisin ammatin puolista osoittaa ihmisille, että jos ne vaan haluaa, niin ne varmasti myös pystyy muuttumaan – hänen avullaan, tietenkin. Tällä hetkellä musta tuntuu, että vaikka preferenssini onkin ekstroverttius ja ihmisten kanssa bailailu, mun introvertti puoli on nyt tosi voimakkaasti esillä ja haluan hirveesti omaa rauhaa, omaa tekemistä, minä päätän, ihan itse. En jaksa yhtään mitään toisten miellyttämisjuttuja tai ryhmässä tehtäviä sosiaalisia ajanviettoja – haluan vaan minut ja oman koneen ja tutut äänet TeamSpeakissa, ja se on siinä.
Oli kyllä varmaan villi täydenkuun yö viimeyönä, kun niin hemmetisti ramasee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti